Fastikset matkasivat maailman ympäri vuodessa
Fastikset matkasivat maailman ympäri vuodessa ja liikkuivat 48.687 km vuoden aikana! Ylitimme tavoitteemme siis 7515 kilometrin verran!

Fastikset matkasivat kunnianhimoisesti maailman ympäri vuoden aikana eli 1.2.2020 – 31.1.2021 ajalla. Tavoitteemme oli liikuttaa Fastroilaisia yhteensä 41 172 kilometrin verran, juoksemalla, kävelemällä, pyöräilemällä, soutamalla, uimalla, luistelemalla, hiihtämällä – kaikilla liikuntamuodoilla millä vaan tuli kilometrejä kasaan. Tämä tarkoitti, että meidän piti liikkua vähintään 3333 km kuukaudessa.
Monilla jäi viime vuoden aikana työmatkaliikunta pois, koska suurin osa siirtyi etätöihin maaliskuun 2020 alusta. Toisaalta etätyö lisäsi meidän vapaa-aikaa ja näin ollen moni liikkui vapaa-ajalla jopa enemmän kuin normaalisti. Varsinkin luonnossa liikkuminen lisääntyi.
Lahjoitus Suomen luonnonsuojeluliiton ilmastotyöhön
Maailman ympäri matkalla meillä oli liikunnan lisäämisen lisäksi tavoitteena myös päästöjen vähentäminen. Jokainen pystyi osallistumaan samalla ilmastotalkoisiin. Lisäksi olimme sopineet, että lahjoitamme 500 € hyväntekeväisyysjärjestölle, joka tekee merkittävää ilmastotyötä, jos saavutamme tai ylitämme vuositavoitteen.
Äänestimme kolmen eri järjestön välillä ja Fastikset valitsivat yksimielisesti (78,6% äänistä) Suomen luonnonsuojeluliiton ilmastotyön. Lahjoitimme heille summan ja lisätietoja heidän ilmastyöstä löytyy täältä.
Vuoden 2021 liikuntahaaste ja virtuaalitapahtumia
Tälle vuodelle meidän vapaa-ajan toimikunta, Virkkari, keksi uuden liikuntahaasteen. Tavoitteenamme on kokeilla itsenäisesti vähintään 21 eri urheilulajia. Toivottavasti pääsemme myös sisäliikunnan pariin paremmin vuoden aikana, niin lajien kirjo on helpompi saavuttaa! Toki ulkonakin voi testata useita eri lajeja kaikkina vuoden aikoina.

Virkkari järjestää henkilöstöllemme joka kuukausi tapahtumia, tosin suurin osa on tapahtumista virtuaalisesti tällä hetkellä. Meillä on mm. säännöllinen lounasjooga torstaisin, virtuaaliteatterinäytöksiä ja Tampereen tiimi osallistui ensimmäisenä tiiminä virtuaalisti kokkausiltaan ammattilaiskokin opastuksella. Suunnittelemme myös mm. Fatbiken testailua pienryhmissä talvelle ja virtuaalisia peli-iltoja keväälle. Yhteisöllisyys on tärkeää meille ja yritetään käyttää luovuutta kokoontua yhteen edes virtuaalisesti tällä hetkellä!
Mukavaa & aktiivista kevään odotusta!