Fastroi osallistuu Lastensuojelupäiville 

Vuoden 2023 lastensuojelupäivät pidetään 3.–4.10. Turun Logomossa, johon Fastroi osallistuu näytteilleasettajana. Koulutuspäivien teema on Lupa loistaa. Teema muistuttaa lapsen oikeudesta olla juuri sellainen kuin hän on.

Esittelemme tapahtumassa Nappula Mobiilin ja lisäksi juhlistamme Fastroin 20-vuotista taivalta yhdessä Nappula- asiakkaidemme kanssa. 

Vuonna 2023 jo 59. kertaa järjestettävät Valtakunnalliset lastensuojelupäivät kokoavat yhteen lastensuojelun parissa työskenteleviä henkilöitä ympäri Suomen. Lastensuojelupäivät ovat kaksipäiväinen koulutustapahtuma, joka koostuu mielenkiintoisista puheenvuoroista, monipuolisista alaseminaareista sekä oheisohjelmasta. Lastensuojelupäivät ovat yksi alan tärkeimpiä koulutustapahtumia. 

Lastensuojelupäivien tavoite 

Lastensuojelun Keskusliitto pyrkii edistämään jokaisen lapsen oikeutta omaan identiteettiin ja vähentää syrjintää. Lastensuojelupäivät tarjoavat työkaluja harjoitella antirasistista, yhdenvertaisuutta lisääviä toimintatapoja ja kehittää lapsiin kohdistuvan syrjinnän ja vihapuheen vastaista työtä. Lastensuojelupäivillä kuullaan myös erilaisten lasten ja nuorten omaa ääntä sekä tarjotaan mahdollisuuksia kohtaamisiin kollegoiden kanssa. 

Koulutuspäivien yhteydessä järjestetään myös näyttely, jossa keskusliiton jäsenyhteisöillä, muilla järjestöillä sekä alan yrityksillä on mahdollisuus esittäytyä osallistujille. 

Nappula-mobiili näyttelyssä 

Nappula on saavuttanut käyttäjiensä vakaan suosion ja nyt on uudistuksen aika. Nappula Mobiili on erittäin toivottu Nappulan ominaisuus ja se on kehitetty vastaamaan asiakkaidemme päivittäisiä tarpeita. Nappula Mobiili soveltuu erinomaisesti päivittäisten kirjausten tekemiseen lastensuojelun avo-ja sijaishuollon yksiköissä sekä myös vammaispalveluissa. 

Nappula Mobiilin visuaalinen käyttöliittymä on selkeä, moderni, helppo ja nopea oppia. Esittelemme ylpeydellä uuden ominaisuuden Lastensuojelupäivien näyttelyssä. 

20-vuotisjuhlan humua 

Lastensuojelupäivillä juhlistamme myös Fastroin 20-vuotista taivalta yhdessä Nappula-asiakkaidemme kanssa. Kahdessakymmenessä vuodessa on tehty ja koettu paljon ja olemme aina pyrkineet tekemään juuri sen, mitä on luvattu. 

Hoiva- ja sosiaalisektoreilla on tehty valtavia harppauksia digin hyödyntämisessä ja Fastroi on saanut olla mukana koko tällä matkalla. 

Nähdään Lastensuojelupäivillä! 

Lisätietoja: 

Heini Vettenranta, Marketing Trainee heini.vettenranta@myneva.eu 

Saattaisit olla kiinnostunut myös näistä

Blogi

Fastroin koulutuspäivät onnistuneesti ohi

Blogi

Tervetuloa Hilkka-webinaariin

Blogi

Laadukasta asiakastietoa rakenteisesti kirjaamalla