Nappula-porukka kokoontuu yhteen

Fastroin vuosittainen Nappula-koulutuspäivä järjestetään tänä vuonna Tampereella Solo Sokos Hotel Tornissa torstaina 10. marraskuuta. Tapahtuma järjestetään hybridinä, joka mahdollistaa osallistumisen lähitapahtuman lisäksi myös omalta kotisohvalta tai toimistolta. Paikaksi Tampere on valikoitunut nyt toistamiseen peräkkäin hyvien kulkuyhteyksien ja Sokos Hotel Tornin upeiden puitteiden vuoksi. Vanhoihin veturitalleihin remontoidut kokoustilat ja erinomaiset tarjoilut tekevät koulutuspäivästä viihtyisän. Lipunmyynti tapahtumaan alkaa elokuun puolen välin tienoilla ja saatavilla on erilaisia lippupaketteja.

Fastroin Nappula-koulutuspäivä järjestetään marraskuussa

Nappula-koulutuspäivä on koettu hyvänä ja ainutlaatuisena mahdollisuutena verkostoitumiselle ja kokemusten jakamiselle. Alaan liittyvät asiantuntijoiden puheenvuorot ja Nappulan käyttökoulutukset, Nappula-klinikat, ovat saaneet monet tulemaan paikan päälle vuodesta toiseen. Ja mikä myös tärkeää – on tapahtuma hyvä tilaisuus ottaa irtiotto arjesta ja nauttia valmiista ruoasta ja rennosta illanvietosta kollegojen kanssa.

–  Olin mukana paneelikeskustelussa, jossa sain hyviä vinkkejä ja yleisö osallistui hienosti mukaan. Täällä on ollut erittäin hyvä tunnelma ja merkitys suuri juuri sosiaalialan ammattilaisille koska näemme harvoin kentällä toisiamme, kommentoi Mika Polvisalo Sostuki Oy:stä viime vuonna

Ohjelmassa myös valinnanvaraa

Tänä vuonna haluamme toteuttaa ohjelman entistä paremmin palvelemaan erilaisia kävijöitä. Koulutuspäivään osallistuu niin pienyrittäjiä, ohjaajia ja hoitajia kuin isompien organisaatioiden edustajia. Kävijällä on mahdollisuutta vaikuttaa oman koulutuspäivänsä sisältöön. 

Nappula-klinikka pyörii aamu- ja iltapäivän ajan muun ohjelman lomassa ja klinikan sisältö määräytyy ennalta toivottujen aihealueiden pohjalle. Klinikalle voit ottaa oman koneen mukaan ja annamme kädestä pitäen neuvoja Nappulan käyttöön ja sen räätälöintiin juuri sinulle. Lähetäthän siis omat toiveesi tämän lomakkeen kautta 31.7. mennessä. Nappula-klinikalle voit siis pistäytyä pitkin päivää juuri silloin kun hetki ja aihe on sopiva.

Mikäli Nappulan nykyiset ominaisuudet ovat sinulle jo tuttuja ja kaipaat enemmän asiantuntijoiden puheenvuoroja ajankohtaisista aiheista tai tietoa uusista ominaisuuksista, on niitäkin luvassa. Tänä vuonna keskitymme ajankohtaisiin Kanta-asioihin, Nappulan uuteen mobiiliin ja viestivihkoon.Vierasluennot puolestaan on teemoitettu erilaisille kohderyhmille sopivaksi, ja niissäkin olemme ottaneet huomioon aiheen ajankohtaisuuden. Viime aikoina tapetilla ovat olleet työvoimaan liittyvät kysymykset ja rekrytoinnit: kuinka löytäisin työntekijöitä, millä lisätä alan vetovoimaa? Kanta-arkistoon liittymisen myötä kirjaamisen laatuvaatimukset ovat myös muuttumassa. Monissa organisaatioissa tämä aiheuttaa kysymyksiä, joihin pyritään löytämään vastauksia koulutuspäivillä kirjaamisen asiantuntijan ohjauksessa. Ja mitä kaikkea muuta onkaan vielä luvassa? Sen näette elokuussa, kun ohjelma on täysin valmis ja ilmoittautuminen alkaa. Muistathan siis jättää oman toiveesi mahdollisimman pian, niin voit vaikuttaa päivän sisältöön tai muihin käytännön seikkoihin.

Virtuaalisesti mutta silti vuorovaikutteisesti

Järjestimme koulutuspäivämme viime vuonna ensimmäistä kertaa myös virtuaalisesti. Saamamme palautteen mukaan asiakkaamme toivoivat myös jatkossa tällaista osallistumismahdollisuutta pitkien välimatkojen vuoksi. Ensimmäisestä virtuaalitapahtumastamme opimme, mitä laadukkaan virtuaalitapahtuman tuottamiseen kuuluu ja tänä vuonna voimme edelleen kehittää tapahtumaa myös etäosallistujien suuntaan. Ammattistriimaajat hoitivat viime vuonna hienosti tekniikan kuntoon, minkä vuoksi äänet ja kuvat kuuluvat ongelmitta myös kotisohville. Virtuaalialusta puolestaan mahdollistaa vuorovaikutuksen kaikkien virtuaalialustalla olevien kanssa, ja tietenkin myös Fastroin henkilökuntaa on läsnä linjoilla. Alustalla on mahdollista sopia videopuheluja tai laittaa suoraan viestiä linjojen päässä olevalle kollegalle – aktiivisuus on virtuaalisesti lopulta kävijästä itsestään kiinni.

Virtuaalialustalla asiakkaalla on mahdollisuus esittää kysymyksiä, joita paikan päällä nostetaan esille luennoitsijan suuntaan. Virtuaaliosallistumisen suurena haasteena on toki kasvokkain kohtaamisen puuttuminen muiden kävijöiden kanssa – asia, jota moni kaipaa haastavien koronavuosien jälkeen.

Illanvietosta mahtavia muistoja

Jos koulutuspäivän aikana kunnon keskusteluihin ei vielä ennättänyt, niin rento iltajuhla takuulla antaa hyvän mahdollisuuden ajatusten vaihdolle. Kolmen ruokalajin illallinen ja viihdyttävä iltaohjelma takaavat varman rentoutumisen syksyn pimeyden keskelle. Iltajuhla on se, mitä moni ei halua jättää välistä! Pöydissä käydään mielenkiintoisia ja mieleenpainuvia keskusteluja ja tavataan toisia – nämä kohtaamiset jäävät mieleen pitkäksi aikaa. 

Kannattaa siis varata koulutuspäivä jo kalenterista. Lipunmyynti tapahtumaan alkaa elokuun puolen välin kieppeillä ja ilmoitamme asiasta asiakaskirjeissä sekä Nappulan kirjautumissivulla. Hyvää kesää kaikille ja syksyllä nähdään!

Lisätietoja:
Katariina Kamppuri, Marketing Specialist
katariina.kamppuri@myneva.eu