Fastroi asiakaspäivät

Hilkka- ja Nappula-koulutuspäivät 10.-11. marraskuuta

Viime tapaamiskerrasta on jo aikaa ja toivomme kovasti, että pääsisimme  marraskuussa tapaamaan asiakkaitamme yhteisen pöydän ääreen. Sinne, missä parhaat ja mieleenpainuvimmat keskustelut yleensä käydään. Kuntapuolen Hilkka-asiakaspäivän puolestaan järjestämme  11.marraskuuta kokonaan etäyhteydellä.

Koulutuspäivien teemana on Yhdessä Kohdaten ja tämä tulee näkymään tapahtuman kaikissa koulutuksissa. Tapahtuma on osallistujille myös hieno tilaisuus verkostoitua alan eri toimijoiden kanssa. 

Lähetämme kutsun ja tarkemman ohjelman päiville syksyn alkupuolella, mutta laitathan päivämäärät jo nyt kalenteriisi!

Yksityisten palveluntarjoajien koulutuspäivässä pureudutaan ajankohtaisiin aiheisiin

Yksityisten palveluntarjoajien Hilkka- ja Nappula-päivät järjestetään hybriditapahtumana  keskiviikkona 10. marraskuuta Solo Sokos Hotel Tornissa. Ennen kaikkea toivomme, että koronatilanne sallisi meidän taas nähdä asiakkaitamme, mutta jatkuvasti muuttuvassa tilanteessa tarjoamme myös mahdollisuuden osallistua tapahtumaan maksullisen livestreamin kautta. Livestreamin ansiosta saamme myös muutettua tapahtuman kokonaan virtuaaliseksi, mikäli tilanne niin vaatii.

Ohjelmistojen käyttökoulutukset takaavat, että osallistujat saavat kattavan tietopaketin ohjelmiston käytöstä. Käymme läpi ajankohtaisia asioita kuten Fastroin ja yhteistyökumppaneiden kuulumisia, Sosiaalihuollon asiakastiedon arkiston sekä asiakastietolain ajankohtaisia asioita. Koulutuspäivissä varataan aikaa myös keskusteluille ja kysymyksille. Hilkka- ja Nappula-päivän lopuksi järjestämme osallistujille yhteisen illallisen.  Odotamme näihin koulutuspäiviin useita satoja osallistujia tänäkin vuonna! 

Täsmäkoulutuksia asiakastoiveet huomioiden

Hilkan käyttökoulutuksessa kerrataan peruskäytön lisäksi mm. Hilkan uusien ominaisuuksien hyötyjä sekä asiakaskyselyn pohjalta tulleita, tärkeitä ja ajankohtaisia koulutusaiheita. Lisäksi käymme läpi Sosiaalihuollon asiakastiedon arkiston ajankohtaisia asioita. 

Nappula-koulutuspäivän ohjelmassa on otettu huomioon asiakkaidemme toiveet liittyen sosiaalihuollon Kanta-palveluihin ja niihin valmistautumiseen. Järjestämme myös työpajoja Nappula-järjestelmän käyttäjille. 

Asiakaspäivämme ovat olleet mukavia kohtaamis- ja verkostoitumispaikkoja. Järjestetyissä työpajoissa voimme oppia toisiltamme parhaita käytänteitä ja saada uusia vinkkejä.

Paikalla myös yhteistyökumppanimme

Kahvi- ja ruokatauoilla on tuote-esittelypisteillä mahdollisuus tutustua esimerkiksi Nappula-järjestelmään, Hilkka-järjestelmään ja sen Omaisviestintä- ja Hilkka-mobiilisovellukseen sekä yhteistyökumppaneidemme ratkaisuihin. Yhteistyökumppanimme ovat mukana myös koulutuspäivien ajan mm. esittelypisteillä. 

Kuntapuolen Hilkka-päivä virtuaalitapahtumana

Järjestämme yhteistyökumppanimme Kuntien Tiera Oy:n kanssa yhteisen Hilkka Mobiili kotihoito -koulutuspäivän torstaina 11. marraskuuta. Maksulliseen virtuaalitapahtumaan ovat tervetulleita kaikki Hilkka-järjestelmää käyttävät kunta-asiakkaat. Koulutuksessa on tarjolla mm. paneelikeskusteluja, asiakaskokemuksia, luentoja ajankohtaisista asioista sekä kertausta Hilkan käytöstä eri käyttäjäryhmien näkökulmasta. 

Katso tunnelmia asiakaspäiviltä vuodelta 2019

Aurinkoista kesää asiakkaillemme! 


Lisätietoja tapahtumasta:

Jos sinulla on kysyttävää tapahtumasta jo nyt tai haluat esittää toivomuksia koulutuspäivien sisältöön, niin otathan yhteyttä Fastroin Katariina Kamppuriin. Ilmoitathan koulutustoiveesi Katariinalle viimeistään elokuun alussa.

katariina.kamppuri@fastroi.com
050 476 5818

fastroi kehittyvä vanhustyö

Fastroi mukana Kehittyvä Vanhustyö -virtuaalitapahtumassa

Fastroi tuo näytteilleasettajana esille virtuaalitapahtumassa Fastroin Hilkka-järjestelmää ja sen Omaisviestintä-ominaisuutta. Virtuaalisastollamme Fastroin myyntitiimi vastailee chatissa kysymyksiin.

Voit osallistua myös Kiitoskaupan -lahjakortin (arvo 59,90 €)  arvontaan osastollamme! Arvomme kaikkien vastaajien kesken lahjakortin 16.2.2021 ja ilmoitamme voittajalle henkilökohtaisesti.

Fastroi Kehittyvä Vanhustyö

Kehittyvä Vanhustyö -virtuaalitapahtuma verkossa ja luentopäivä

Kehittävä Vanhustyö on vanhustyöalan ammattilaisille suunnattu perinteinen koulutus- ja näyttelytapahtuma. Kehittyvä Vanhustyö järjestetään 8.–14.2.2021. Tällä kertaa tapahtuma järjestetään turvallisesti ja vastuullisesti verkossa.

Luvassa on ajankohtaista ja monipuolista ohjelmaa, loistavia esityksiä, ideoita ja työkaluja päivittäiseen työhön ja tekemiseen. Mukana on tuttuun tapaan myös laaja ja monipuolinen vanhustyöalan näyttely. Vain livestreamiin on erillinen ilmoittautuminen ja pääsymaksu, kaikki muu ohjelma ja näyttely maksutta tarjolla! 

Tapahtumassa on tarjolla viikon aikana 8.–14.2.2021:

  • Tutustu virtuaalisiin näyttelyosastoihin (maksuton)
  • Katso luentotallenteita (maksuton)
  • Katso päivän teemakeskustelut livenä klo 12.30 (maksuton)
  • Katso livestreamattuja luentoja livenä ti 9.2.2020 klo 9-16 (maksullinen, erillinen ilmoittautuminen)

Hilkka-järjestelmä kotihoitoon ja asumispalveluihin

Fastroin Hilkka™-järjestelmä on tehokas ja helppokäyttöinen toiminnanohjaus- ja asiakastietojärjestelmä yksityisten palveluntarjoajien ja kuntien kotihoitoon, kotiin annettaviin palveluihin ja asumispalveluihin. Hilkka-järjestelmä on kehitetty yhdessä hoitotyön ammattilaisten kanssa ja Hilkkaa käyttää päivittäin yli 35.000 sosiaalialan ammattilaista. Hilkka on tutkitusti käyttäjäystävällisin järjestelmä yksityisellä sektorilla ja sosiaalihuollossa.

Hilkka-järjestelmän Omaisviestintä vapauttaa aikaa hoivatyöhön

Omaisviestintä vapauttaa aikaa hoivatyöhön. Sähköinen viestintä lisää läpinäkyvyyttä ja luottamusta hoitohenkilöstön ja omaisten välillä. Omaisviestintä on sähköistä ja tietoturvallista yhteydenpitoa hoivapalvelun tarjoajan ja hoivapalveluasiakkaan omaisten välillä. Omaisviestintä-ominaisuus on saatavilla Hilkka-ohjelmistoon. 

Hilkka-järjestelmän Omaisviestintä vapauttaa aikaa hoivatyöhön

Katso video tai tutustu Omaisviestintään verkkosivullamme. Sivullamme voit osallistua myös lahjakortin arvontaan!

Tervetuloa Kehittyvä Vanhustyö -virtuaalitapahtumaan ja tutustumaan Fastroin virtuaaliosastoon! 

Alansa käyttäjäystävällisin sote-valmis tietojärjestelmä esittäytyy Sosiaali- ja terveydenhuollon atk-päivillä

Sosiaali- ja terveydenhuollon atk-päivät Jyväskylässä 22.–23.5.2018 pureutuu tänä vuonna muun muassa maakuntien sote-uudistukseen sekä tietotekniikan hyödyntämiseen. Fastroin äskettäin alansa käyttäjäystävällisimmäksi tutkitusti todettu Hilkka™-toiminnanohjausjärjestelmä on näiden teemojen ytimessä.

Fastroin järjestelmän käytöstä maakuntatasolla on jo vuosien käyttökokemus maakuntatasolla muun muassa Kainuussa, Etelä-Karjalassa ja Etelä-Savossa. Se vapauttaa hoitajien aikaa välittömään hoitotyöhön. Nykyisellään hoitajien työajasta jopa puolet menee tietotyöhön, koska järjestelmät ovat usein tehottomia ja vanhanaikaisia.

”Sote- ja maakuntauudistus mahdollistaa maakuntien siirtymän tehokkaisiin tietojärjestelmiin puhtaalta pöydältä. Pitkäaikainen kokemuksemme kuntayhtymien kotihoidon ratkaisutoimittajana varmistaa, että mobiili toiminnanohjauksemme toimii sulavasti myös maakuntamallissa. Hoitajien työajan optimoimisen lisäksi asiakkaamme ovat saavuttaneet järjestelmän avulla jopa 25–30 prosentin kustannussäästöjä hallintotyössä”, Fastroin toimitusjohtaja Risto Jalovaara sanoo.

Fastroi osallistuu tapahtumaan näytteilleasettajana, osastonumero on C.125. Lehdistön edustajat ovat tervetulleita tapaamaan Fastroin edustajia ja tutustumaan tietojärjestelmään, jonka helppokäyttöisyys ja hyödyt myös maakuntatason ratkaisuna on todistettu käytännössä.

Lisätietoja kodinhoidon toiminnanohjauksen edellytyksistä ja niihin tarjolla olevista ratkaisuista löytyy Fastroin äskettäin julkaisemasta oppaasta.

Lisätietoja:
Risto Jalovaara
toimitusjohtaja, Fastroi Oy
050 603 57, risto.jalovaara@fastroi.com

Yhteydenotot tapahtumaan liittyen:
Johanna Tanninen
markkinointi- ja viestintäjohtaja, Fastroi Oy
044 038 6117, johanna.tanninen@fastroi.com

Fastroi Oy
Fastroi on innovatiivinen järjestelmätoimittaja, joka tuottaa asiakastiedon hallinnan sekä toiminnanohjauksen ratkaisuja asumispalvelujen sekä kotihoidon toimijoiden käyttöön sosiaali- ja terveystoimialalle. Yrityksen tuotteet edustavat alan kärkiosaamista, jonka perustana on henkilöstön laaja kokemus avoimen lähdekoodin, langattoman teknologian sekä paikkatiedon hyödyntämisestä. Vuonna 2003 perustetun Fastroin toimipisteet sijaitsevat Joensuussa, Tampereella ja Vantaalla. Lisätietoja www.fastroi.com