Juhlavuottaan viettävän Fastroin uudeksi toimitusjohtajaksi Mika Sipilä

Fastroin uudeksi toimitusjohtajaksi on valittu yhtiön nykyinen myyntijohtaja Mika Sipilä, joka aloittaa uudessa toimessaan 1. toukokuuta. Yrityksen yksi perustajista ja pitkäaikainen toimitusjohtaja Risto Jalovaara pysyy mukana yhtiön toiminnassa.

Mika Sipilä

Mika Sipilä on työskennellyt lähes koko työuransa ohjelmisto- ja pilvipalveluiden myynnin johto- ja asiantuntijatehtävissä. Fastroilla Mika on toiminut vuodesta 2017 lähtien myyntijohtajana. Koulutukseltaan hän on diplomi-insinööri.

”Lähden uuteen vastuuseen yhdessä tekemisen kautta. Meitä yhdistää intohimo hoiva-alan ohjelmistojen kehittämiseen”, Mika Sipilä sanoo.

Fastroi on kotihoidon ja asumispalvelujen toiminnanohjausjärjestelmien sekä lastensuojelun asiakastietojärjestelmien markkinajohtaja Suomessa. Asiakastyytyväisyys yhtiön tuotteisiin on erittäin korkealla tasolla.

”Fastroi erottuu kilpailijoistaan erityisesti välittämisellä sekä inhimillisyydellä. Risto Jalovaaran inhimillinen ote ja avarakatseisuus ovat keskeinen osa yhtiön menestystarinaa”, sanoo Mika Sipilä.

Toimitusjohtajan tehtävät jättävä Risto Jalovaara iloitsee Mika Sipilän valinnasta.

”On iso asia, että saamme jatkajan yhtiön sisältä. Mika on vakuuttanut omalla näkemyksellään siitä, kuinka Fastroin tuotteet auttavat asiakkaitamme ja mihin suuntaan niitä jatkossa kehitetään”, sanoo Risto Jalovaara. 

Mika Sipilä ja Risto Jalovaara

Hoiva-alan ohjelmistojen pioneerityötä 

Yhtiön perustajiin kuuluva Risto Jalovaara on kahden vuosikymmenen aikana luotsannut Fastroin hoiva-alan toiminnanohjausjärjestelmien kärkeen Suomessa. Lisäksi yhtiön kansainvälistyminen on tuonut asiakkuuksia Ison-Britannian julkiselta sektorilta.

”Olen äärettömän ylpeä tästä porukasta ja yhteisestä matkasta, tämä on monen taitavan ihmisen työn tulos”, kertoo Jalovaara.

Risto Jalovaara jatkaa yhtiössä Advisor-roolissa sekä emoyhtiö myneva-konsernin omistajana.

”Haluan lämpimästi kiittää Ristoa hänen arvokkaasta työstään Fastroin kehittäjänä. Hänen tuellaan Fastroista on tullut myös vahva osa myneva -perhettä.  Olen myös iloinen, että Mika nousee yhtiön johtoon, ja olenkin vakuuttunut, että hänen osaamisensa ja asiakasymmärryksensä takaavat jatkuvuuden ja korkeatasoiset palvelut tulevaisuudessakin”, sanoo myneva Groupin toimitusjohtaja Michael Robert.

Fastroi kuuluu sovellusvuokrauspalvelun eli SaaS-liiketoiminnan pioneerien joukkoon niin Suomessa kuin kansainvälisesti. 

”Sosiaali- ja terveysala on kokenut digitaalisen murroksen ja hoiva-alan toiminnanohjaus toteutetaan yhä useammin mobiilina pilvipalveluna”, Jalovaara kertoo. 

Esimerkiksi Kuntien Tieran kanssa vuonna 2022 solmitun yhteistyösopimuksen puitteissa Fastroin Hilkka -ohjelmiston käyttö laajenee ennestään vuodenvaihteessa perustetuilla hyvinvointialueilla.

Osa kansainvälistä konsernia

Vuosi sitten Fastroin osakekanta myytiin saksalaiselle myneva Groupille, joka on voimakkaasti kasvava sosiaali- ja terveysalan ohjelmistokehittäjä Euroopassa. 

”Olemme osa kansainvälistä tiimiä. Olemme rakentaneet vahvan Fastroi-brändin ja nyt jaamme osaamistamme, laatu- ja tietoturvatyön kokemustamme sekä hyviä käytänteitä kansainvälisessä toimintaympäristössä”, toteaa Risto Jalovaara. 

”Viimeisten kuuden vuoden aikana kansainvälistymisemme on ottanut ison loikan, mikä on kehityksemme kannalta olennaista”, jatkaa Mika Sipilä. 

Fastroi on sosiaali- ja terveysalan innovatiivinen ohjelmistoyritys ja alansa markkinajohtaja Suomessa. Yhtiön kehittämiä asiakastiedon hallinnan ja toiminnanohjauksen järjestelmiä käytetään asumispalveluissa, kotihoidossa ja lastensuojelussa niin yksityisellä kuin julkisella sektorilla. Hilkka™-, Nappula-™ ja Real-Time Care™ -järjestelmät tehostavat työtä ja vapauttavat aikaa suoraan asiakastyöhön. Vuonna 2003 perustetun Fastroin toimipisteet sijaitsevat Suomessa Joensuussa ja Tampereella sekä Isossa-Britanniassa Skelmersdalessa. Yhtiön kotimaan liikevaihto oli 6,4 miljoonaa euroa vuonna 2022 ja se työllistää 70 henkilöä. Fastroi on osa eurooppalaista myneva GmbH -konsernia. www.fastroi.com 

Lisätietoja:

Risto Jalovaara, toimitusjohtaja 30.4.2023 saakka
+358 50 60 357 
risto.jalovaara@myneva.eu


Mika Sipilä, toimitusjohtaja 1.5.2023 alkaen
+358 400 667 767 
mika.sipila@myneva.eu


Lehdistökuva vapaaseen julkaisuun

Fastroin 20-vuotisjulkaisu kertoo yrityksen kasvutarinan vuosilta 2003-2023

Fastroin asiakastyytyväisyyskysely 2022 tulokset:

Saattaisit olla kiinnostunut myös näistä

Blogi

Nappula-kyselyyn ennätysmäärä vastaajia!

Blogi

Sähköpostiosoitteemme vaihtuivat

Blogi

Vuosi 2022 – Fastronautit uuteen omistukseen